Maahanmuuttajat autokoulun asiakkaina

12.04.2016

Suomi kohtasi syksyllä 2015 uuden haasteen, kun pakolaisia alkoi tulla rajojen yli keskuuteemme. Tornion kaupungissakin tämä uusi, ajatuksia herättävä, tilanne näkyi välittömästi. Maahanmuuttajia tuli ja tulee yhä Ruotsin puolelta Suomeen tasaisena ihmisvirtana. Aluksi katselin hämilläni työmatkoillani kaupungilla vastaan tulevia, ryhmissä kulkevia, miehiä ja naisia. Mietin että onko minun jatkossa mielekästä ja turvallista kulkea töihin kävellen vai autoilenko työpaikalleni kuntoilemisen sijaan. Tulli ja Rajavartiolaitos ottivat tilanteen kuitenkin nopeasti Haaparannan ja Tornion välisellä rajalla haltuunsa. Nykyään en edes huomaa muuttunutta tilannetta kaupungilla vaan reippailen heijastimet heiluen töihin ja kotiin joka päivä, kuten aina ennenkin.

Pidän autoilusta yli kaiken mutten antanut alkusyksyn ennakkoluulojeni viedä mennessään. Jätin auton talliini odottamaan vapaa-ajan huristeluita. Ennakkoluulottomia ja suvaitsevaisia ihmisiä, sellaisia me olemme myös Tornion CAP-autokoululla. Työpäivistäni on tullut mukavia ja vaihtelevia maahanmuuttajien ansiosta. Asiakkaidemme joukossa on paljon irakilaisia, muutamia afganistanilaisia sekä Somaliasta tulleitakin. Olen saanut kuulla erilaisia elämäntarinoita, oppia uutta vieraista kulttuureista ja nähdä autokoulun oppilaiden viettävän Ramadania eli paastoaikaa. Pohjois-Suomessa 22 tuntia syömättä tai juomatta oleminen voi olla haastavaa, koska paastoajan tulee olla syömättä auringon sarastuksesta auringon laskuun. Helsingissä vastaava aika on noin 19 tuntia. Autokoulua on käyty kuitenkin innostuneina vaikkakin välillä nälkäisinä.

Olen saanut ilokseni huomata, että maahanmuuttajien ansiosta kielitaitoni pysyy hyvänä sillä palvelen asiakkaita lähes päivittäin englanniksi. Ruotsiakin olen päässyt työssäni käyttämään. Teoriatunnit pidetään aina suomeksi mutta tulkkiystävä on tervetullut auttamaan autokoulua käyvää kaveriaan tunneillekin. Katsastuskonttorilla pidettävässä teoriakokeessa vain Ajovarman hyväksymä tulkki saa olla apuna, johon oppilas viedään tämän suoritettua teoriatunnit. Ajo-opetuksen aikana maahanmuuttajalla saa ja on hyvä olla ystävä tulkkina matkassa, ainakin opetuksen alkuvaiheessa. Näin oppimisesta tulee helppoa ja oppilas sekä opettaja pääsevät paremmin samalle aaltopituudelle opetuksen suhteen. Lähitulevaisuudessa opetusta annetaan todennäköisesti myös englannin kielellä. Vierasta kieltä puhuvien ihmisen kohtaaminen helpottuu ja suvaitsevaisuus kasvaa entisestään.

Voin vain ihailla maahanmuuttajien rohkeutta opiskella suomalaisessa autokoulussa ja oppia suomen kieltä siinä samalla. He hymyilevät usein ja paljon sekä ovat kiitollisia ja kohteliaita saamastaan palvelusta ja opetuksesta, vaikka ovat kaukana alkuperäisestä kotimaastaan. Koti-ikäväkin varmasti vaivaa toisinaan mieltä, uskoisin niin. Kunpa itse muistaisin suhtautua tuleviin haasteisiin aina yhtä rohkeasti ja iloisesti kuin he.

Olemme suvaitsevaisia CAP-autokoululla myös eri-ikäisiä työkavereitamme kohtaan sekä otamme huomioon tarpeen vaatiessa allergisetkin oppilaat. Jos autokoulun suorittamisessa mietityttää joku asia, me huolehdimme Tornion toimistolla, että asiakas saa meiltä mahdollisimman hyvää palvelua. Olet sitten läheltä tai kaukaa, me autamme sinua. Ota yhteyttä niin etsitään yhdessä mieltä askarruttaviin asioihin ratkaisut.

Nähdään autokoululla!