"Joulu on taas... joulu on taas... liikenne täynnä puuroo..."

19.12.2017

Joulu on jo ovella. Lahjojakin pitäisi ostaa... Peruna-, porkkana-, lanttulaatikko ja kinkun kikkarakin on vielä kaupassa – KIIRE on kova!

Pitää muistaa, että kiire on pääsääntöisesti itse aiheutettu olotila. Ensimmäiset joulukonvehdit ja joululaulut ilmestyivät kuitenkin kauppoihin jo about lokakuussa :) Töissä pieni kiire on OK – aika kuluu nopeasti. Tai vaikka juoksukilpailussa voi (ja kannattaa) pitää pientä kiirettä, mutta liikenteeseen kiire ei sovi.

Kiireen takia aiheutuu vuositasolla paljon onnettomuuksia.

Tilastokeskuksen tilastojen mukaan viime vuoden joulukuussa liikenteessä menehtyi 16 ja loukkaantui 478 henkilöä. On vaikea sanoa mikä osuus tästä johtui kiireestä, mutta suurimpaan osaan vakavista onnettomuuksista kuitenkin liittyy jonkinlainen riskinotto ja riskinottoon monesti liittyy kiire. Muistutan, että tieliikennelaki (3§) velvoittaa jokaista tienkäyttäjää noudattamaan liikennesääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Mitkä ovat sitten keinot selvitä tästä vuoden yhdestä kiireellisemmästä viikosta eli jouluviikosta liikenteessä?

  1. Varaa riittävästi aikaa.
    Liikenteessä tulee olemaan ruuhkaa ja varmasti koko ajan enemmän ja enemmän loppuviikkoa kohden. Lähde sillä ajatuksella käymään asioilla tai ajamaan mummolaan ym., että nyt reissu kestää - ei voi mitään.
  2. Ennakoi ja valmistaudu oikein.
    Keskity ajamiseen, ennakoi, ole ennakoitavissa, pidä turvavälit kunnossa, anna tilaa / jousta, ole kohtelias, pysy rauhallisena, lepää kunnolla / älä syö raskasta ateriaa ennen pidempää matkaa.
  3. Lähtekää vaikka ystävän kanssa kimppakyydillä asioille.
    -> Vähemmän autoja liikenteessä = vähemmän ruuhkaa, tilaa parkkipaikoilla jne.

Toivotan oikein rauhallista ja mukavaa joulunaikaa sekä liikenneturvallista uutta vuotta 2018 itseni ja varmasti myös koko yhtiön puolesta kaikille!

Terveisin
Joni Palonen
CAP-Autokoulu - Länsi-Suomen oma tonttu