Ulkomaille tähyävän CAP-Groupin toimitusjohtaja vaihtuu

01.03.2020

MEDIATIEDOTE

CAP-Group Oy

Ulkomaille tähyävän CAP-Groupin toimitusjohtaja vaihtuu

Yhtiö suunnittelee vievänsä Olli Kilven johdolla suomalaista digitaalista kuljettajakoulutusosaamista muun muassa Ruotsiin ja Norjaan.

Kuljettajakoulutusyritys CAP-Group Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu. Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Olli Kilpi, joka työskentelee parhaillaan autokauppa Kamuxin henkilöstöjohtajana ja vastasi aiemmin Kamuxin kansainvälisestä kasvusta. Kilpi aloittaa uudessa tehtävässään 1. kesäkuuta.

- Tartun toimeen äärimmäisen innostuneesti, sillä CAP-Group on hyvin mielenkiintoisessa tilanteessa. Kansainvälinen kasvu on mahdollisuus, joka kiinnostaa minua valtavan paljon, Olli Kilpi sanoo.

Yrityksen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Pekka Kari keskittyy vastedes aktiivisesti yhtiön hallitustehtäviin. Hän pysyy edelleen merkittävänä vähemmistöomistajana.

- Ollin osaamisella ja kokemuksella saadaan yhtiön kansainvälistäminen vihdoin konkreettisesti liikkeelle. En ole pitänyt itseäni oikeana henkilönä kansainvälistämään tätä yhtiötä, mutta pohjat on tehty seuraajalleni hyvin valmiiksi, Kari kommentoi.

CAP-Group on Pohjoismaiden suurin kuljettajakoulutusyritys. Karin mukaan CAP-Group on tutkinut Ruotsin, Norjan, Tanskan, Ison-Britannian ja Saksan markkinoita. Ajo-opetukseen liittyvä digitalisaatio on muualla vielä lapsen kengissä. Suomi on edelläkävijä.

- Joka markkina on todella fragmentoitunut. Siellä toimivat samat lainalaisuudet kuin Suomessa viisi vuotta sitten. Jos pystymme tekemään siellä samat taiat, jotka CAP on tehnyt Suomessa, tästä tulee huikea tarina.

Kansainvälistymistä vauhdittaa myös lokakuussa tehty osakekauppa, jossa Elo ja LähiTapiola myivät omistuksensa CAP-Groupista pääomasijoitusrahasto Verdanelle. Verdane sijoittaa edistyksellisiä teknologioita hyödyntäviin kasvuyrityksiin. Verdanella on nyt CAP-Groupin osake-enemmistö.

CAP-Groupin hallituksen puheenjohtaja Lauri Sipponen pitää Olli Kilpeä yhtiölle isona vahvistuksena kansainvälisen kokemuksensa ja vahvojen näyttöjensä ansiosta.

- Hän on myös erittäin pidetty esimies ja yhteistyökumppani. Hänen persoonansa tukee vahvasti yhtiön tavoitteita kasvaa ja menestyä niin kotimaassa kuin ulkomailla, Sipponen sanoo.

Kilpi on aiemmin työskennellyt muun muassa Ruotsin ja Norjan McDonald’sin toimitusjohtajana ja Procter & Gamblen markkinoinnin johtotehtävissä. Hän on asunut 15 vuotta Suomen ulkopuolella.

Lauri Sipponen sanoo arvostavansa kovasti Pekka Karin jäämistä merkittäväksi omistajaksi ja hänen osallistumistaan tulevaisuudessakin yhtiön hallituksen työhön.

CAP-Groupin liikevaihto oli vuonna 2019 noin 27 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen oli yli 25 prosenttia.

 

LISÄTIETOJA

Pekka Kari, toimitusjohtaja
CAP-Group Oy
p. 040 552 6343
pekka.kari@cap.fi

Olli Kilpi, toimitusjohtaja 1.6. alkaen
p. 040 674 1032

Lauri Sipponen, hallituksen puheenjohtaja
CAP-Group Oy
p. 050 387 7444

Olli Kilpi CAP-Groupin toimitusjohtajaksi 1.6.2020

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Olli Kilpi

CAP-Group Oy on Pohjoismaiden suurin, vahvasti kasvava kuljettajakoulutusyritys, joka luo asiakkailleen merkittävää lisäarvoa kehittämällä edistyksellisiä ja tehokkaita oppimismenetelmiä. CAP piirtää kuljettajakoulutuksen suuntaviivoja ja vaikuttaa aktiivisesti koko alan kehitykseen. Vuonna 2019 CAP-Group Oy:llä on yhteensä noin 330 tyytyväistä työntekijää ja useita sopimuskouluttajia sekä vielä paljon enemmän tyytyväisiä asiakkaita. CAP-Groupilla on toimipisteet noin sadalla paikkakunnalla. www.cap.fi

Verdane on pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa rahastojensa kautta teknologiavetoisiin kasvuyrityksiin. Verdanella on noin 50 työntekijää Helsingissä, Oslossa, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Berliinissä ja Lontoossa. Verdanen rahastot ovat tehneet sijoituksia yrityksiin kuten mm. Easypark ja Boozt.com ja Suomessa Analysteen, Eniramiin ja Vaadiniin.  www.verdane.com