Lehdistötiedote - Vahvempia yhdessä – CAP-Group Oy ja Antin Autokoulu yhdistyvät

01.07.2020

Vahvempia yhdessä – CAP-Group Oy ja Antin Autokoulu yhdistyvät

Pääomasijoitusyhtiö Verdanen omistama Suomen suurin kuljettajakoulutusketju CAP-Group Oy on 30.6.2020 sopinut Antin Autokoulu Oy:n ja Vanttera Group Oy:n ostosta.

Valtakunnallisesti toimiva CAP toimii Suomessa lähes sadalla paikkakunnalla. Myös Antin Autokoululla on toimintaa laajasti valtakunnallisesti. Yhdistyminen laajentaa molempien yritysten toimintamahdollisuuksia niin maantieteellisesti kuin myös palveluiden tarjonnan suhteen.

CAP-Group Oy:n toimitusjohtaja Olli Kilpi perustelee tehdyn kaupan synergiaeduilla ja kauppa tukee CAP-Group Oy:n jo pitkään jatkunutta kasvua. ”Muodostamme vahvan yhteenliittymän kuljettajakoulutusalalle ja voimme yhdessä vaikuttaa alan käytäntöihin ja työmahdollisuuksiin”, kertoo Olli Kilpi.

CAP on kehittänyt pitkään omaa henkilöautosimulaattoria autokoulun liiketoimintaan, tuonut markkinoille verkkoteoriatunnit ja laajentanut päämäärätietoisesti palvelualuettaan kattamaan koko Suomen, niin autokoulupuolella, kuin ammattikuljettajien koulutuksessa. CAP on edelläkävijä kuljettajakoulutuksen digitalisoimisessa, uuden teknologian hyödyntämisessä sekä uusissa oppimisympäristöissä. Antin Autokoululta puolestaan löytyy vahvaa osaamista konseptien kehittämisestä, mm. pysäkkikonsepti, sekä osaamista opetuslupaoppilaiden hyvästä palvelemisesta.

”Antin Autokoulun pysäkkiautokoulukonsepti, opetuslupalaisten palvelut ja muut innovaatiot tukevat hyvin CAP-Groupin olemassa olevia autokoulutoimintoja, tarjoten lisää valinnanvapautta asiakkaalle, ja parempaa palvelua valtakunnallisesti kattavalla verkostolla”, Kilpi havainnollistaa.

Antin Autokoulu jatkaa toimintaansa omalla brändillään osana CAP-Group Oy:tä, ja sen henkilökunta jatkaa hyvää työtään CAP-Groupin palveluksessa. Entinen pääomistaja Terho Saari jatkaa yhtiön palveluksessa.

”Yhdessä olemme vahvempia alan ja lakien murroksessa, ja pystymme paremmin vastaamaan myös tulevaisuuden haasteisiin”, sanoo Antin Autokoulun toimitusjohtaja Lasse Karjalainen. ”Suuren sijoitusyhtiön toiminta taustalla tuo vakautta liiketoimintaan ja turvaa tulevaisuuden kasvutavoitteemme”, Karjalainen summaa.

Lisätietoja:

CAP-Group Oy, toimitusjohtaja Olli Kilpi, 041 730 4209, olli.kilpi@cap.fi, cap.fi

Antin Autokoulu Oy
toimitusjohtaja Lasse Karjalainen, 044 747 5177, lasse.karjalainen@antinautokoulu.fi, antinautokoulu.fi

CAP-Group Oy on Suomen suurin, vahvasti kasvava kuljettajakoulutusyritys, joka kehittää edistyksellisiä ja tehokkaita oppimismenetelmiä kuljettajakoulutusalalla. Vuonna 2020 CAP-Group Oy:llä on yhteensä n. 330 työntekijää, ja useita sopimuskouluttajia. www.cap.fi

CAP-Group Oy:n omistava Verdane on pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö, joka sijoittaa rahastojensa kautta teknologiavetoisiin kasvuyrityksiin. www.verdane.com

Antin Autokoulu Oy on Raahessa vuonna 1964 perustettu autokoulu, joka on viime vuosina voimakkaasti laajentunut kymmenille paikkakunnille ympäri Suomea. Yritys tarjoaa opetusta henkilöautokursseista raskaisiin ajokorttiluokkiin. 2019 perustettuun Vanttera Group Oy:n on eriytetty osa Antin Autokoulu Oy:n liiketoiminnoista.