Hyppää sisältöön

Usein kysyttyä

Mikä on ajokieltokoulutus ja miten se suoritetaan?

Uutta kuljettajaa koskee auton tai moottoripyörän ensimmäisen ajo-oikeuden saamisesta alkaen kahden vuoden ajan muita kuljettajia tiukempi seuranta. Kuljettaja voidaan tuona aikana määrätä ajokieltoon, jos hän on tehnyt yhden tai useamman liikennerikoksen tai -rikkomuksen. Kuljettajan riskikäyttäytymisen ehkäisemiseksi ajokortin palauttaminen ajokiellon jälkeen edellyttää 4 tunnin lisäkoulutusta.

Ajokieltokoulutus käsittelee riskikäyttäytymistä ja sen vaikutuksia liikenneturvallisuuteen. Koulutus on teoriaopetusta, johon sisältyy yksilötehtäviä ja ryhmäkeskustelua. Koulutuksen laajuus on 4 tuntia teoriaopetusta etäyhteyden kautta.

Ajokieltokoulutuksen tunnit suoritetaan Zoom -sovelluksella. Sovellus kannattaa ladata jo hyvissä ajoin ennen tuntien alkua omasta sovelluskaupasta, mieluiten edellisenä päivänä. Vaihtoehtoisesti mukaan voi liittyä myös selaimen kautta. Tuntien suoritus edellyttää mikrofonin ja webkameran käyttämistä, joten tarkistathan näiden toimivuuden ennen tunneille liittymistä. Suosittelemme Headsetin käyttöä.

Koulutuksen voi käydä ajokiellon aikana tai sen päätyttyä.

Poliisi palauttaa ajo-oikeuden, kun koulutus on suoritettu, todistus siitä on toimitettu poliisille ja ajokielto on päättynyt.

Kaikki neljä teoriatuntia järjestetään yhden päivän aikana. Todistuksen koulutuksesta saa toimipisteeltä sen aukioloaikoina, kun tunnit on tehty ja maksu suoritettu.

https://cap.fi/fi/kurssi/ajokieltokoulutus

Mikäli haluat tiedustella seuraavan koulutuksen ajankohtaa tai haluat, että olemme sinuun yhteydessä ajokieltokoulutuksen tiimoilta, niin jätäthän meille yhteydenottopyynnön chatissa.

Do you have any other questions?

Etsi mitä tahansa