Hyppää sisältöön

Osta joulukuussa – maksa korottomasti 2 kk kuluttua! Katso lisätietoa ja ehdot.

Julkaistu:

Ajokortti löytyy autokoulusta

Ajokortti opetusluvalla, autokoulusta vai molempia yhdistelemällä? Kun tätä pohtii, on hyvä muistaa, että autokoulu tarjoaa koko paketin tehokkaan turvallisesti ja tänä päivänä aiempaa edullisempaan hintaan. Asiakkaiden kokemukset kertovat puolestaan.

Vaikka ajokorttilaki uudistui jo heinäkuussa 2018, moni ei tunne lain tuomia muutoksia. Mielikuvissa saattaa olla päällimmäisenä hintaero, joka oli aiemmin huomattava autokoulun ja opetusluvan välillä. Nyt tilanne on täysin toinen. Opetusluvalla opettaminen on käytännössä yhdistelmä autokouluopetusta ja valvottua ajoharjoittelua opetusluvalla.

”Uudistuksen myötä ajokorttien hinnat laskivat reippaasti, kun hinnoittelu yksinkertaistui ja erilliset jatkovaiheet poistuivat. Nykyään perusajotaidon hankkiminen autokoulussa on suunnilleen saman hintaista kuin opetusluvalla”, CAP-Autokoulun HR-asioista ja yhteiskuntasuhteista vastaava Sampsa Lindberg sanoo.

Vauhtia ajo-opetuksen uudistamiseen

CAP-Autokoulussa suoritetun henkilöauton ajokorttiopetuksen hinta voi olla pienimmillään noin 900 euroa. Ajokortin hankkimisessa kyse on kuitenkin myös monesta muusta asiasta kuin rahasta.

”Perusajotaidon hankkiminen autokoulussa on helppoa, nopeaa, vaivatonta, laadukasta ja turvallista. Olemme ns. all-inclusive -autokoulu, joka tarjoaa koko paketin ja luonnollisen oppimispolun ajotunteineen ja teoriaopintoineen ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa”, toimitusjohtaja Olli Kilpi korostaa.

Kilpi ja Lindberg pitävät hyvänä sitä, että ajokortin hankkimista suunnittelevilla on tänä päivänä mahdollisuus valita itselleen sopivin vaihtoehto. Vaikka lakimuutos oli radikaali, se on myös pistänyt myönteisellä tavalla vauhtia koko alan ja uusien toimintatapojen kehittämiseen.

Oppilaan omat valmiudet esiin

Ajo-opetuksen hintojen lasku autokouluissa perustuu opetustuntien vähimmäismäärään ja autokouluvaiheiden vähenemiseen. Oppilas ottaa nyt isomman roolin ajokortin suorittamisessa, kun ajotuntien minimimääriä laskettiin ja teoriat voi suorittaa verkossa omaan tahtiin.

”Enää ei istuta tiettyä tuntimäärää salissa saamassa tietoa tai autossa ajamista harjoitellessa. Nykyisessä oppimisympäristössä jokaisen oppilaan henkilökohtaiset oppimisvalmiudet ja sitoutuminen opiskeluun korostuvat olipa kyseessä teoria tai ajaminen”, Lindberg toteaa.

Lakimuutos on pistänyt myös asiakkaat miettimään asioita uudella tavalla. CAP-Autokoulun keväällä 2020 teettämän kyselyn mukaan yli puolet opetuslupalaisista harkitsee vahvasti autokoulua.

Simulaattori säästää ympäristöä

Simulaattoriopetus on nykyaikaa. Autokoulu-CAPin asiakkaat ovat ajaneet jo liki kolme miljoonaa simuloitua kilometriä, mikä on säästänyt noin 200 000 litraa polttoainetta ja rajoittanut sitä kautta hiilidioksidipäästöjä puoli miljoonaa kiloa.

”Ajosimulaattori on moderni ja ekologinen tapa sisäistää ajamisen oleellisimmat periaatteet ja hahmottaa kontrolloidusti liikenneympäristöt tilanteineen ja sääntöineen. Autokouluautomme ovat pienipäästöisiä ajoneuvoja, mutta simulaattori on päästötön”, Kilpi sanoo.

”Simulaattori opettaa ennakoimaan tilanteita kokemuksellisessa ympäristössä. Simulaattorissa opetellaan niitäkin riskitilanteita, joihin ei normaalin ajotunnin aikana tai arkiajossa yleensä jouduta. Simulaattori myös tasaa tieliikenteen paikkakuntakohtaisia eroja. Kun perustaitoja on opittu simulaattorissa, on tärkeää harjoitella ajamista ajo-opettajan kanssa aidoissa ympäristöissä.”, Lindberg lisää.

Jokaiselle sopivin vaihtoehto

Kilpi muistuttaa, että ajo-opetuksen ei tarvitse olla tänä päivänä vain joko-tai -ratkaisu. ”Me haluamme tarjota erilaisille asiakkaillemme juuri heidän tarpeisiinsa sopivia vaihtoehtoja. Voimme olla kokonaisratkaisu tai osa sitä.”

Autokoulu saattaa olla jo perhesovun kannalta fiksu ratkaisu. Opetusluvan hankkiminenkaan ei ole ihan ilmaista tai vaivatonta, sillä sekin edellyttää autokoulusta hankittavaa koulutusta, ajo-opetusauton varustelua ja oppimateriaalien ostamista.

”Ajotutkinnossa mitataan uuden kuljettajan ajovalmiudet. Autokoulun jälkeen voi olla hyvä jatkaa omatoimista harjoittelua perheen kesken ennen itsenäisen ajon aloittamista”, Kilpi ja Lindberg sanovat.

—————————————————————————————————————————–

”Autokoulu oli oikea vaihtoehto”, Veeti ja Virpi Mehtälä

Nivalassa asuva Veeti Pirttilahti (18 v) sai ajokortin kesäkuussa 2020. Nelisen kuukautta myöhemmin mittariin on kertynyt jo reilut 10 000 kilometriä. Alkuun ajokortti piti suorittaa opetusluvalla, mutta autokoulu vei voiton.

”Opetusluvan saaminen venyi, joten sitä odotellessa menin kodin naapurissa sijaitsevaan CAP-Autokouluun. Ajoin opetusluvalla lopulta nelisen tuntia ja kaiken muun suoritin autokoulussa”, Veeti sanoo.

”Kirkkaasti inssiajosta läpi”

Liikenneopettaja Juha Lehto arvioi tarvittavien ajotuntien määrän, minkä lisäksi Veeti osti henkilökohtaisia teoriatunteja. ”En jaksanut keskittyä tietokoneella oppimiseen, joten oli hienoa saada opettajan avulla opetusta paikan päällä.”

Kun takana oli riittävä määrä ajotunteja, inssiajo meni kirkkaasti läpi kertaheitolla. Nyt Veeti on innokas hovi- ja huvikuljettaja, jos isovanhemmat, sisarukset tai vaikkapa kaverit tarvitsevat kyytiä. Hallussa on niin manuaali- kuin automaattiautoilla ajaminen.

”Oma auto tuo vapautta menemiseen. Kummasti niitä ´taksihommia´ riittää”, Veeti nauraa.

”Hyvä ja säntillinen kuski”

Veetin äiti Virpi Mehtälä on tyytyväinen. ”Saimme erittäin hyvää palvelua, joten voin suositella CAP-Autokoulua kaikille. Liikenneopettaja-Juhan kanssa kaikki onnistui aina ja sujui joustavasti.”

”Veeti on erittäin hyvä ja säntillinen kuski, vaikka ajohistoriaa on vasta muutamalta kuukaudelta. Riittävä määrä laadukasta ja ammattitaitoista ajopetusta autokoulussa toi ajovarmuutta, joten ajaminen on ollut alusta asti luontevaa. Veetin ajokortista on iso apu koko perheelle”, Virpi kertoo.

Veeti Pirttilahti valitsi CAP-Autokoulun, josta löytyi luotto-opettaja ja omiin tarpeisiin sopiva yksilöllinen palvelupaletti. (kuva: Juha Lehto)

Veeti Pirttilahti valitsi CAP-Autokoulun, josta löytyi luotto-opettaja ja omiin tarpeisiin sopiva yksilöllinen palvelupaletti. (kuva: Juha Lehto)

————————————————————————–

”Suuri kiitos autokoululle”

Vuonna 1975 syntyneeltä Anne Hihnalalta meni ulkomailla vietetyn aupair-jakson takia ajokortin ajaminen ”ajankohtaisina nuoruusvuosina” ikään kuin ohi. Ajaminen ei herättänyt suurta hinkua ja kun elämä vei myöhemmin taas maailmalle, ajamisen tarve hiipui vuosiksi.

”Vasta pari vuotta sitten heräsi ajatus lähipiirin kannustamana siitä, että jospa sittenkin ajaisin ajokortin. Koronan takia matkailualan töistä tuli lomautus, joten yhtäkkiä oli ylimääräistä aikaa. Kotipaikkakunnallani Kalajoella tiet olivat tyhjinä, joten ajattelin, että nyt jos koskaan.”

”Komiasti Kalajoen särkillä”

Annella oli aikanaan ajatus siitä, että silloinen puoliso opettaisi ajamaan. ”No, eihän siitä mitään tullut. Sain kokemuksen kautta vain sen mielikuvan, ettei minusta voisi koskaan tulla kuskia.”

”Ikä ja aiemmat kokemukset mielessä kävelin CAP-Autokouluun. Jännitin kovasti, mutta autokoulussa minut vastaanotettiin sillä mentaliteetilla, että kyllä sinulle ilman muuta kortti saadaan.”

Ja niinhän se saatiin vapuksi 2020. Inssiajo meni läpi ensiyrittämällä ja auto oli kotipihassa valmiina. Kun alun suurin jännitys meni ohi, tuore kuski koki suurta onnistumisen tunnetta. ”Olihan se kesällä komiaa ajaa Kalajoen särkillä. Kyllä siinä tilanteessa henkselit paukkuivat.”

”Ikä ei ole este”

Anne antaa suuren kiitoksen ajo-opettajalleen Henna-Mari Heikkiselle, joka laski ajamisen pelkokerrointa omalla rauhallisella olemuksellaan ja ammattitaidollaan.

”Henna-Marilla oli suuri usko ajokykyihini alusta asti. Oli mukavaa oppia opettajan kanssa, joka oli selkeä, kärsivällinen, rento ja huumoritajuinen.”

Aikuisena ajokortin ajaminen voi olla monelle kynnys, mutta Annella on siihen resepti: ”Ei kannata arkailla. Aikuisiällä on myös sellaista järkeä matkassa, jota nuorena ei välttämättä ole. Minun 45-vuotiaat ystäväni eivät takapenkillä kannusta painamaan tallaa pohjaan”, Anne hymyilee.

”Oppimisen mukavuuden ja turvallisuuden puolesta liputan ehdottomasti autokoulun puolesta”, Anne Hihnala sanoo. 

——————————————————————————————-

5 hyvää syytä autokouluun

  1. Hinnoittelun edullisuus ja selkeys
  2. Tehokkuus ja laadukkuus
  3. Moderni ja ekologinen simulaattoriopetus
  4. Verkkoteoriat ja sähköinen oppimisympäristö
  5. Henkilökohtainen vastuuopettaja

Etsi mitä tahansa