Hyppää sisältöön

Usein kysyttyä


Miten voin aikaistaa ajokortin saamista?

Voit hakea Traficomilta ikäpoikkeuslupaa. Ikäpoikkeusluvalla B-ajokortin voi saada jo 17-vuotiaana. Tarficom myöntää ikäpoikkeusluvan, jos siihen on erityisiä syitä. Lupa myönnetään kokonaisharkkinan perusteella arvioiden nuoren omaa kulkemis- tai ajokorttitarvetta. Erityisiä syitä ovat esimerkiksi työhön, työharjoitteluun, kouluun tai säännölliseen ja tavoitteelliseen harrastukseen pääsemistä hankaloittavat pitkät etäisyydet, puuttuvat joukkoliikenneyhteydet ja harvoin kulkevista joukkoliikenneyhteyksistä johtuva vähintään tunnin kestävät kokonaismatka-ajat per suunta tai yli tunnin kestävät julkisen liikenteen odotusajat useimpina päivinä viikossa.

Lisäksi arvioinnissa voidaan ottaa huomioon ennalta arvaamattomat muutokset samassa taloudessa asuvan perheen tilanteessa (esim. vanhemman tai muun ajokortillisen perheenjäsenen sairastuminen tai kuolema) ja samassa taloudessa auvan perheen toimentuloon turvaamiseen ja välttämättömien asioiden hoitamiseen liittyvät kulkemis- ja kuljettamistarpeet.

https://traficom.fi/fi/liikenne/autoilijat/ajokortit/hae-ikapoikkeuslupaa-ajokorttia-varten

Aiheeseen liittyvät kysymykset


Onko kevarikortista (kevytmoottoripyörä) hyötyä auton ajokorttia suorittaessa?

Jos sinulla on alla kevarin (kevytmoottoripyörä) ajo-oikeus ja tulet suorittamaan henkilöautokorttia, voit halutessasi jättää tekemättä ensimmäiset neljä verkko-oppituntia (EAS-koulutus). Suosittelemme…

Voiko ajotunteja varata ennen kuin on suorittanut teoriakokeen?

Henkilöauto Henkilöautokurssilla (B) voi varata ajotunnin ennen kuin on suorittanut teoriakokeen, mutta toki teoriatunti on hyvä käydä jo varhaisessa vaiheessa…

Missä autokoulun voi käydä etänä?

Voit suorittaa autokoulun kaikki teoriatunnit verkossa. Kurssille ilmoittautumisen jälkeen saat käyttäjätunnukset sähköpostiisi. Sen jälkeen voit aloittaa verkkoteoriat millä minuutilla tahansa…

Saanko oikean muovisen ajokortin, jos ajan kortin ikäpoikkeusluvalla?

Hyväksytyn ajokokeen jälkeen saat noin viikon kuluessa postitse oikean ajokortin, mikäli samalla ajokorttiluvalla ei ole haettu muita korttiluokkia. Mikäli ajokorttiluvalla…

Mitä pitää olla tehtynä ennen ensimmäistä ajotuntia henkilöautokurssissa?

Ennen ensimmäistä ajotuntia täytyy olla tehtynä vähintään neljä EAS-koulutuksen verkko-oppituntia, jos sinulla ei ole aikaisempaa ajokorttia. Myös Minäkuva-testi ja Autokoulun…

Saako 16-vuotiaana suorittaa henkilöauton ajokortin?

Ei saa. Henkilöauton ajokortin suorittamisen voi kyllä aloittaa aikaisintaan 16-vuotiaana. Teoriakokeeseen pääsee osallistumaan kuitenkin vasta kuukausi ennen 18-vuotissyntymäpäivää ja ajokokeeseen…

Etsi mitä tahansa