Opiskele liikenneopettajaksi CAP-Autokoulussa
CAP-Autokoulu on valtakunnallinen autokouluketju ja meillä on oppilaita ympäri Suomen. Meille on tärkeää, että oppilas voi kokea saavansa laadukasta opetusta riippumatta siitä, millä paikkakunnalla hän käy autokoulunsa – oli se sitten Rovaniemellä, Joensuussa tai Espoossa. Tarjoamme laadukasta opetusta jokaisessa 135 toimipisteessämme. Oppilas voikin aloittaa autokoulun yhdellä paikkakunnalla ja jatkaa sitä toisella paikkakunnalla.
Liikenneopettajaharjoittelijoita on CAP-Autokouluissa ympäri Suomen. Liikenneopettajan koulutuksessa harjoittelulla on suuri merkitys, koska lopulta suurin osa oppimisesta tapahtuu työtä tekemällä.
CAPilla harjoittelijalla on aina oma nimetty vastuuohjaaja ja työyhteisön tuki takanaan. Jokainen CAP-Autokoululla työskentelevä on sitoutunut ohjaamaan harjoittelijoita.
Liikenneopettajaksi opiskelu CAP-Autokoulussa
Liikenneopettajaksi voi opiskella koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Suurin osa talossamme olevista harjoittelijoista tulee harjoitteluun koulutussopimuksella, mutta avaamme myös oppisopimuspaikkoja paikallisesti.
Liikenneopettajaharjoittelussa CAP-Autokoululla kaikille opiskelijoille nimetään oma työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa yhdessä opiskelijan kanssa opintojen etenemisestä ja joka antaa opiskelijalle ohjausta sille varatulla omalla ohjaustunnilla.
Saat luvan toimia liikenneopettajana, kun olet suorittanut liikenneopettajan erikoisammattitutkinnon autokoulutoimintojen hoitamisesta (näyttö 2.1) ja liikenneopettajana toimimisesta (näyttö 2.2) koskevat pakolliset tutkinnon osat. Liikenneopettajalupa oikeuttaa kuljettajaopetuksen antamiseen B-luokan ajokorttia varten.
Autokoulussa B-luokan liikenneopettajana toimimiseen ei tarvita erikoisammattitutkintoa, vaan siihen riittää liikenneopettajalupa.
Kelpoisuus muiden luokkien opetukseen on osoitettava erikseen suorittamalla valinnaisia tutkinnon osia. Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto sisältää kaksi valinnaista kurssia.
Liikenneopettajaksi koulutussopimuksella
Liikenneopettajaksi voi opiskella koulutussopimuksella tai oppisopimuksella. Koulutussopimuksella opinnot alkavat oppilaitoksessa ennakkotehtävillä ja varsinaiseen työssäoppimiseen siirrytään noin kolmen kuukauden kuluttua opintojen alkamisesta. Ennen ensimmäistä näyttöä harjoittelija viettää käytännössä joka toisen viikon oppilaitoksella ja joka toisen viikon autokoululla. Tehtäviä tehdään sekä oppilaitokselle että autokoululle. Oppilaitoksen ja CAP-Autokoulun kanssa yhteistyössä suoritettava yleensä noin 3-6 kuukautta kestävä koulutusjakso on palkaton.
Liikenneopettajaksi oppisopimuksella
Oppisopimuksella liikenneopettajaksi opiskeleva tekee työtä 25 tuntia viikossa ja saa työstä palkkaa. Päävastuu opintojen sisällöstä on työpaikalla ja täydennystä opintoihin haetaan oppilaitoksesta. Oppilaitoksella on kuitenkin velvollisuus varmistaa opiskelijan osaamisen ja kaikki tehdyt tehtävät täytyy lähettää oppilaitokseen.
Liikenneopettajaopiskeluiden kesto
Liikenneopettajakoulutuksen 2.1 tutkinnon osan suorittaminen vie yleensä noin 3-6 kuukautta. Mikäli harjoittelu on sujunut hyvin, niin teemme tämän jälkeen teemme pääsääntöisesti liikenneopettajaharjoittelijan kanssa työsopimuksen ja opiskelu jatkuu siitä eteenpäin käytännön töiden merkeissä. Työsuhteessa oleville liikenneopettajaharjoittelijoille maksetaan harjoittelijan palkkaa. Harjoitteluvaihe päättyy, kun työ on opettanut tekijänsä ja näyttö 2.2 on saatu valmiiksi. Tämä vaihe kestää opiskelutahdista ja työmahdollisuuksista riippuen toiset noin 3-6 kuukautta.
Harjoittelijan polku
Meillä CAP-Autokoululla on luotu oma harjoittelijan polku koko liikenneopettajaopintojen ja -harjoittelun ajalle. Harjoittelijan polkua on kehitetty yhdessä oppilaitosten kanssa. Harjoittelijan polussa on määritelty tehtäviä, jotka ovat yhtenevässä linjassa oppilaitoksen tehtävien kanssa, mutta joissa on huomioitu yrityksemme käytännöt ja laadukas tavoitetaso. Polku toimii ohjaavan opettajan ja opiskelijan ohjaustuntien sisällön määrittelijänä.
Tavoitteena on, että voimme tukea opiskelijaa siinä, miten rytmittää opintoja ja saada niistä suurin hyöty irti omistautumalla tekemään tehtävät huolellisesti ajallaan, joka takaa opiskelija hyvän ammattitaidon ja sujuvan siirtymän harjoittelijasta työntekijäksi ja lopulta ammattilaiseksi.
Opotoiminta
CAP-Autokoulussa on kehitetty harjoittelijoille omaa opotoimintaa. Opon tehtävänä on olla harjoittelijoiden tukena ja toimia yhteyshenkilönä oppilaitoksen suuntaan hallinnollisissa asioissa. Opo vastaa harjoittelijoiden ohjauksen koordinoinnista ja järjestää säännöllisesti opo-tunteja.
Meille jokainen harjoittelija on mahdollisuus oppia ja kehittää koko työyhteisöämme.
Tervetuloa harjoitteluun CAP–Autokoululle!
Kokemuksia harjoittelusta
Reija Luukinen, liikenneopettajaharjoittelija (oppisopimusopiskelija)
Mirette Virkki-Rönnberg, ohjaava liikenneopettaja
Juha Sundelin, liikenneopettaja (päiväopiskelija)
Harri Kämäräinen, liikenneopettaja (päiväopiskelija)
Gaurav Sharma, liikenneopettajaharjoittelija (päiväopiskelija)
Laura Sandqvist, opiskelijakoordinaattori