Hyppää sisältöön

Osta joulukuussa – maksa korottomasti 2 kk kuluttua! Katso lisätietoa ja ehdot.

Julkaistu:

CAP-Group Oy:n johtotiimiin kaksi uutta huippunimeä: Esko Ilmonen ja Kristian Jaakkola

Pohjois-Euroopan merkittävin liikennekoulutusyhtiö CAP-Group vahvistaa johtoryhmäänsä kahdella avainhenkilöllä. Esko Ilmonen ryhtyy vauhdittamaan Saksan liiketoimintojen kasvua ja Kristian Jaakkola on ottanut ohjat ohjelmistoliiketoiminnan johtamisesta. 

“Pääasialliset kasvusuuntamme ovat Saksan liikennekoulutusmarkkinalla, sekä toimialan ohjelmistoissa ja digitaalisissa ratkaisuissa. Panostamme näihin liiketoiminnan painopisteisiin nyt päättäväisesti. Kansainvälisesti kokeneiden huippuosaajien kiinnittäminen johtorooleihin on tietysti onnistumisen kannalta olennaista – meillä onkin suuri ilo toivottaa Esko Ilmonen ja Kristian Jaakkola tervetulleiksi näihin tehtäviin”, kertoo CAP-Group Oy:n tuore toimitusjohtaja Klaus Rauhansalo.

Saksalaisen yrityskulttuurin osaaja liikennekoulutusbisneksen rattiin

Esko Ilmonen aloittaa CAP-Groupin Saksan tytäryhtiön toimitusjohtajana kesäkuun alussa. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus Saksan liiketoimintaympäristöstä useamman yrityksen palveluksesta. Vuosikymmeniä Saksassa asunut Ilmonen on tehnyt pitkän uran Metson palveluksessa, jossa hän toimi useissa myyntiin, kasvuintegrointiin ja organisaatiokehitykseen liittyvissä johtotehtävissä. Viimeisimpänä Ilmonen on toiminut myyntijohtajana Crush + Size Technology GmbH & Co.KG:ssä.

“CAP-Group on jännittävässä vaiheessa Saksassa. CAPin omistama, Saksan suurimpiin lukeutuva autokoulu- ja liikennekoulutusyhtiö Rettig Gruppe, on saatu lupaavalle kasvu-uralle ja baana vaikuttaisi olevan edessä auki. Aion keskittyä vahvistamaan kilpailuetujamme ja auttamaan kasvuun tähtäävän yhtenäisen yrityskulttuurin rakentamisessa”, kuvailee Ilmonen.

Ohjelmistoliiketoiminnan moniottelija tarttuu kansainvälistymishaasteeseen

Kristian Jaakkola on aloittanut alkuvuodesta CAP-Groupissa ohjelmistoliiketoiminnan johtajana. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus ohjelmistoliiketoiminnasta, yritysten kasvattamisesta ja johtamisesta. Kristian on toiminut useiden yritysten toimitusjohtajana, mukaan lukien Efecte Oyj:n perustajana ja toimitusjohtajana. Jaakkola on asettunut asumaan Itävaltaan työskenneltyään useita vuosia mm. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa..

“Innovaatiot ja halu modernisoida toimialaa ovat CAP-Groupin DNA:ssa. Keskeistä on aina ollut tehdä oppiminen ja pätevyyksien hankkiminen asiakkaille laadukkaammaksi ja saavutettavammaksi, sekä palveluiden tarjoaminen alan toimijoille tehokkaammaksi. Olemme olleet edelläkävijöitä Suomessa mm. ohjelmistoratkaisujen, simulaattoriopetuksen ja verkkopedagogiikan saralla. Nyt jatkamme kasvuamme ja lähdemme testaamaan, miten ratkaisumme vastaanotetaan kansainvälisessä ympäristössä”, summaa Jaakkola.

Etsi mitä tahansa